Barbara Horton

”Katso ja kuuntele, niin tiedät, mikä liikuttaa ihmisiä”

”Päädyin valaistusalalle sattumalta”, sanoo newyorkilainen valaistussuunnittelija Barbara Horton. ”Olin itse asiassa sisustussuunnittelija, mutta satuin olemaan naimisissa valaistussuunnittelua tekevän yhtiön perustajan kanssa. Hän oli erittäin innostunut kaikesta tekemästään ja se tarttui minuun.

Ymmärsin, että valaistus todella yhdistää taiteen ja tieteen. Valaistuksessa on mukana niin fyysiset kuin psykologisetkin elementit. Sisustussuunnittelijana vaikutin vain konkreettisiin asioihin. En oikeastaan vaikuttanut ympäristöön tai kokemukseen, jonka ihmiset saavat valon avulla. Valaistussuunnittelu antaa tilaisuuden työskennellä upeiden arkkitehtien ja mahtavien suunnittelijoiden kanssa ympäri maailmaa.”

National World War II Memorial, Washington, USA © Brett Drury

Minkälaisia projekteja toteutat?

”Hyvin erilaisia. Suunnitelemme toimistoja ja lentokenttiä, mutta myös monumentteja – itse asiassa melkeinpä kaikkea. Valaistus on hyvin kiehtova osa arkkitehtuuria - mutta usein sitä lähestytään puhtaasti teknisestä näkökulmasta. Me yritämme selittää parhaan kykymme mukaan, ettei kyse ole valon teknisestä mittaamisesta vaan huoneen tunnelmasta. Joskus kysyn kuulijoilta: ’Millaisessa paikassa te haluaisitte olla? Valoisassa tilassa vai pimeässä tilassa?’ No, jos kyseessä on teatteri, ihmiset haluavat olla pimeässä tilassa, ja jos kyseessä on koulu, he haluavat ehkä olla valoisassa. Eli tärkeintä on yrittää auttaa ihmisiä ymmärtämään, että voit muuttaa tilan viimeistelyllä, pinnoilla ja muilla seikoilla.”

”Mallinnusten tekeminen on hyvin tärkeää. Menen omistajan tai arkkitehdin luo ja sanon: ’Katsotaanpa pohjapiirustusta tai mallia: millaisen tunnelman haluat?
Käydään asia läpi ja luodaan kokemus. Onko valoa? Onko pimeää? Haluammeko valokuiluja? Käytämmekö värejä? Mitä teemme, jotta tästä tilasta tulee ihmisiä kiehtova?’ Kysymys ei ole tekniikasta, kyse on siitä, miltä ihmisistä tuntuu tilassa. ”

Voitko antaa meille esimerkin ”ihmiskeskeisestä” lähestymistavastasi?

”Teimme projektin Phoenixin kaupunginkirjaston nuostenosastolle. Ongelmana oli: miten nykyisenä tietokoneaikana saadaan ihmiset lainaamaan kirjoja tai edes käymään kirjastossa? Kirjastot ovat hiljaisia paikkoja, mutta silti paikkoja, jossa ihmiset tapaavat. Phoenix oli eräs ensimmäisistä edistyksellisistä kirjastoista, jotka yrittivät saada nuoret takaisin kirjaston asiakkaiksi.

”Leikimme pimeillä pinnoilla. Teimme paikasta erittäin tunnelmallisen, teatraalisen. Loimme myös valaistumpia alueita, tarvittaessa luonnonvalolla. Halusimme, että se tuntuu Starbucks-kahvilalta. Starbucks tuntuu olohuoneelta: se on paikka, jossa rentoudutaan, tavataan ystäviä ja nautitaan kuppi kahvia. Yhä useammissa nykypäivän kirjastoissa on tarjolla kahvia, joten se on melko kiinnostavaa.

”Katossa ei ole vain alasvaloja, vaan kattoa on korostettu pienillä tehosteilla, mikä lisää draamaa. Valaistus on myös interaktiivista ja sisältää dynaamisia väriä vaihtavia efektejä. Nuorten mielestä se on hauska paikka. Luulen, että tämä on osittain sen ansiota, että he voivat hallita ja muuttaa valaistusta tarpeen mukaan.”

Mitä tunteita tai mielialoja haluat luoda työssäsi?

”Se riippuu projektista. Myymälät haluavat draamaa, teatteria tai haluavat olla korttelin kirkkain. Lentokentillä puolestaan… osa henkilöstöstämme on sitä mieltä, ettei lentokentällä ole tunnelmaa. Mutta onhan sitä! Jos olet koskaan katsellut, mitä lentokentällä tapahtuu: ihmiset saapuvat, ihmiset lähtevät. Se on suurin näkemäni saippuaooppera, kun niin monet ihmiset liikkuvat tilan läpi. Meidän työmme on käyttää valoa tarjoamaan heille mukavuutta. Joten jopa niin sanotuissa arkipäiväisissä projekteissa yritämme päästä asiakkaan tai arkkitehdin pään sisälle ja selvittää, mitä he todella haluavat tuntea tilassa.

”Vähän aikaa sitten menimme viikonlopuksi Annapolisiin. Sillä aikaa, kun muut tekivät ostoksia, minä olin taustalla ja katselin. Miten ihmiset liikkuivat kaduilla? Mihin he kiinnittivät huomionsa? Yritän saada selkoa siitä kaikesta. Olen aina ollut sellainen, joten tämä ei johdu vain 27 vuoden kokemuksestani. Sanon kaikille täällä: ’Asumme New Yorkissa, maailman suurimmassa koekattilassa. Menkää ulos toimistosta katsomaan, mitä maailmassa tapahtuu. Älkää lukeko sitä lehdestä, kun se on tuossa kadun varrella. Menkää sinne ja tuntekaa se.’”

Luovatko tietyt värit tiettyjä mielialoja tai tunteita?

”No kyllä, valaistus voi todella muuttaa mielialaamme. Annan esimerkin. Valkoisen värin alueella on lämmintä ja viileää väriä. Jos olet ravintolassa ja kaikkialla on lämpimiä sävyjä, tunnet olosi lämpimäksi, rentoutuneeksi, verhotuksi. Keittiön ovi avautuu ja siellä on kylmän valkoinen lamppu. Tätä valitettavasti tapahtuu yhäkin. Kun ovi aukeaa, miltä se tuntuu? Aivan kuin olisit juuri katsonut Siperiaan. Eikä kukaan halua istua oven vieressä, kun juuri nautit lämpimästä kynttilänvalon hehkusta.

“Toinen esimerkki kylmästä ja lämpimästä valosta: jos annat etelässä asuville mahdollisuuden valita, he haluavat aina kylmemmän valkoisen, koska psykologisesti se tuntuu heistä kylmemmältä. Sairaalat ovat toinen paikka, jossa alamme nähdä tämän trendin. Lastenosastoilla on alettu käyttää valoa, jotta lapset rauhoittuvat. Sairaalaympäristössä on paljon tunteita, tavalla tai toisella.”

Entä värit rakennuksten julkisivuissa?

Värit julkisivuissa voivat saada meidät hymyilemään tai ajattelemaan, että haluan mennä selvittämään, miksi rakennus on tuon värinen. Mutta jos väriä on aina, se ei ole enää hauskaa, ei erikoista. Neutraali jokapäiväinen valaistus ja sitten hetkiä, jolloin jotain muuttuu - se tekee väristä jännittävän.”

Teet paljon työtä ulkomailla. Onko olemassa kulttuurieroja, jotka vaikuttavat siihen, miten suunnittelet valaistusta muissa maissa?

”Ehdottomasti. Lähi-Itä on hyvä esimerkki. Monta vuotta sitten teimme projektin vesitornin valaisemisesta. Me – amerikkalainen arkkitehti ja yrityksemme – halusimme valaista sen hyvin valkoisena ja kauniina. Tekniikan onnenpotkun ansiosta lampuissa oli kuitenkin hieman erilaiset värisävyt. Jotkut olivat hieman vaaleanpunaisia, jotkut hieman vihreitä, jotkut sinisiä ja jotkut valkoisia. Lamput asennettiin ja nyt tornissa on raitoja näistä eri väreistä. Arkkitehti soitti ja sanoi, että valot näyttävät kamalilta. Hän pyysi vaihtamaan ne. Joten palasimme paikalle ja hankimme vasta testatut lamput. Kaikki on yhdenmukaista, kaikki lamput samaa valkoista sävyä. Laitoimme ne paikoilleen ja paikalliset sanoivat: ’Inhoamme tätä. Pidimme kaikista niistä väreistä.’ Se oli karu herätys: meidän kulttuurimme halusi valkoisen valon, kaiken täydellisenä, mutta kohdekulttuurin mielestä emme tuoneet heille mitään jännittävää.”

”Kaikissa projekteissa, joiden parissa työskentelemme parhaillaan Dubaissa ja Kairossa, on kyse väreistä… Mutta ei sen takia, että he haluaisivat olla Las Vegasissa. Luulen, että se johtuu siitä, että heidän kulttuurissaan on tärkeää löytää kaikesta väriä, kirkkautta. Mieti sitä – kaikki on neutraalia, heidän vaatteensa ovat mustia tai valkoisia. Joten sellaisen luominen, joka saa ihmiset tuntemaan olonsa hyväksi tai josta tulee juhlallista tai vain erilaista, on mielestäni tärkeää. Sama ilmiö on myös Koreassa, Taiwanissa tai Japanissa. Siellä väri ja valo ovat hyvin merkittäviä, vaikka heillä ei ole värittömiä ympäristöjä. En oikeastaan ymmärrä sitä, muutoin kuin että kyseessä on suuremman, kirkkaamman, paremman, säkenöivämmän, värikkäämmän ja animoidumman kulttuurin perinne, joka saa enemmän huomiota.”

Mikä inspiroi sinua suunnittelutyössäsi?

”Saan inspiraatiota luonnosta – ei ole olemassa yhtä ainoaa arkkitehtia tai suunnittelijaa, jonka sanoisin liikuttavan minua ytimiin asti. ”Tärkeintä on vain olla Muirin metsässä, nähdä valon suodattuvan puiden läpi ja nähdä kaikki heijastukset – se on varmastikin henkisin asia, jota voin ikinä tuntea.”